Ehdokkaan valitseminen on riskipeliä. Hyvä ehdokas osaa yllättää, mutta etukäteen ei voi tietää, yllättyykö iloisesti vai surullisesti. Jo kuolemattomaksi käynyt tupajumilausunto kaiversi mieltä, kun ilmoittaudun Sauli Niinistön tukijoukkoihin. Ympäristöasioita ajavan kokoomuslaisen osa ei aina ole helppo.
Ja kyllähän Niinistö yllättikin. “Työväen presidentti” on pientä sen rinnalla, mitä Niinistö kirjoitti Kylmyydestä lämmöllä -blogimerkinnässä, jota ensin en ollut edes huomata. Siinä Niinistö kertoo joutuneensa muuttamaan ympäristönäkemyksiään:
Talouden vauhdikas meno ei voi ottaa ennakkoa ympäristön kustannuksella. On löydettävä tasapainoinen kehitys, eikä meno ole sitä ollut. Se vaan on tunnustettava.
Sen jälkeen Niinistö vaatii riskinottoa ja toppuuttelee ydinvoimauskovaisia. Mieleeni tulee valtiovarainministeri Niinistö puhumassa kansantaloudesta. Tältäkö kuulostaisi presidentti Niinistö?
Nyt on käsillä mahdollisuus: ilmastonmuutos voidaan presidentinvaalien kautta nostaa valtakunnan ykköspuheenaiheeksi. Verrattuna Haloseen, jonka ympäripyöreät globalisaatio- ja maailmanparannuspuheet pyrkivät lähinnä olemaan ärsyttämättä ketään, Niinistöllä (Rusoa lainaten) “on kyky konkretisoida politiikka tärkeysjärjestyksiksi”. Myönnettäköön, ettei Niinistöstä näissä vaaleissa ole Heidi Hautalan haastajaksi, mitä ilmastopolitiikan tuntemukseen tulee. Mutta ei riitä, että vihreät puhuvat ympäristöstä. Se, että noin väkevää tekstiä tulee kokoomuksen entiseltä puheenjohtajalta ja Suomen suosituimmalta porvaripoliitikolta on iso askel täkäläisessä ympäristökeskustelussa. Toivottavasti siitä seuraa iso askel myös ympäristöpolitiikassa.
Rajojen rikkomisessa tätä voi verrata julistautumiseen työväen presidenttiehdokkaaksi. Työtä ei ole vain se, mitä tehdään tehtaassa. Raja-aita työnantajien ja työntekijöiden välillä on keinotekoinen: useimmiten molempien etu on yhteinen. Näin onkin. Mutta liian usein silloin, kun työntekijät ja työnantajat löytävät toisensa, toiselle puolelle jää ympäristö. Nyt Niinistö on rikkonut senkin aidan.
Vastakkainasettelujen aika on todellakin ohi.
Lipsanen 30.11.2005 klo 4:14:
Myös kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen näyttää kunnostautuneen ilmastoasioissa. Hänen Turun Sanomiin 29.11. kirjoittamansa kolumni on julkaistu myös kokoomuksen www-sivuilla. Ohessa ydinkohdat Kataisen kolumnista.
Katainen moittii hallituksen energia- ja ilmastopoliittista selontekoa:
Hän nostaa esiin ilmastokysymyksen vakavuuden, Kioton sopimuksen ja sen ongelmakohdat ja jatkaa:
Suomi on valintatilanteen edessä:
Katainen mainitsee Ruotsin rohkeat energialinjaukset:
Hän kuitenkin epäilee niiden realistisuutta, mutta näkee Suomen tilanteen parempana:
Hän nostaa esiin myös biopolttoaineiden mahdollisuudet:
Ja lopuksi vielä hengenkohotusta:
Lipsanen 30.11.2005 klo 4:58:
Onko kokoomus nyt lopulta kokenut ympäristöherätyksen? Oppositiopoliitikon tietysti kuuluukin moittia hallituksen esityksiä, ja kun presidenttiehdokas on ottanut vahvasti kantaa ilmastokysymyksiin on puolueen puheenjohtajan hyvä peesata.
Mutta tuskin tässä pelkästään poliittisesta taktikoinnista on kyse. Ovathan ympäristökysymykset jo jonkin aikaa nostaneet päätään kokoomuksen agendalla, etenkin europarlamenttiryhmässä. Itälä nosti esiin ympäristöteemaa jo puolueen puheenjohtajana, Korhola on profiloitunut niin ilmasto- kuin Itämeri-kysymyksissä ja myös Stubb on kunnostautunut ainakin jälkimmäisessä.
Tässä alkaa jo nostalgisesti muistella niitä aikoja, kun Pertti Salolainen oli kokoomuksen puheenjohtaja ja Sirpa Pietikäinen ympäristöministeri. Rantojensuojeluohjelma ja myöhemmin Natura runnottiin läpi, vaikka etenkin keskusta laittoi kovasti vastaan. Silloin kokoomus oli ympäristökysymyksissä vahvasti aloitteellinen taho. Väliin on jäänyt vuosia, jolloin ympäristö on ollut monelle kokoomuslaiselle lähes kirosana. Ne ajat ovat onneksi jo takana. Mutta pystyykö kokoomus jälleen ottamaan aloitteen itselleen?
Kataisen kolumni ei ole retorisesti yhtä väkevä kuin Niinistön henkilökohtaisemmalla otteella kirjoitettu blogimerkintä. Sen poliittiset toimenpide-ehdotukset ovat kuitenkin konkreettisempia. Tärkein niistä on vaatimus luopua fossiilisista polttoaineista. Ruotsiin päin ei kannata katsoa – pitihän siellä luopua ydinvoimastakin. Kataiselle ydinvoima ei ole este vaan mahdollisuus. Mutta kuten Niinistölle, myös Kataiselle se on nimenomaan välivaiheen ratkaisu, jolla ostetaan lisää aikaa.
Ydinvoiman mainitseminen aiheuttaa monessa ympäristöaktiivissa vastarintareaktion. En ole ydinvoimafani, mutta mielestäni ympäristöliike on tehnyt siitä suuremman kysymyksen kuin se todellisuudessa on. Viittaan siihen, mitä olen aiemmin kirjoittanut aiheesta.
Keskeisintä niin Kataisen kuin Niinistönkin avauksissa on, että lisäpanostusta tarvitaan nimenomaan uusiutuvien energianlähteiden kehittämiseen ja energian säästöön. Kun siihen yhdistetään kokoomuksen vahva talousosaaminen, ollaan oikeilla jäljillä. Suomen on oltava edelläkävijä eikä sopeutuja.