Oikealla asialla

Oikealla asialla -verkkoloki on lakannut ilmestymästä syyskuussa 2005. Lokissa ilmestyneet merkinnät on arkistoitu tänne. Nykyisin lokin kirjoittaja Niko Lipsanen kirjoittaa blogeihin Aiheet ja Lipsanen & Ruso.

« Edellinen | Arkisto | 2005 | Seuraava »

Nuukuusviikon vinkki | 25.4.2005

Nuukuusviikko oli itse asiassa jo viime viikolla, mutta tapani mukaan reagoin vähän myöhässä. Viikon teemana oli tänä vuonna luonnonvaroja säästävä asuminen ja rakentaminen. Asumisen ympäristövaikutuksia pienennettäessä keskeisintä lienee energian säästäminen. Turhia sähkölaitteita ei kannata pitää päällä tai mieluummin edes hankkia. Tottumuksiaan muuttamalla voi vaikuttaa siihen, mitkä kaikki laitteet ovat turhia.

Itse olen esimerkiksi selvinnyt hyvin ilman televisiota, kännykkää ja jääkaappia. Ympäristövaikutuksiltaan jääkaapittomuus lienee noista merkittävin. Tai itse asiassa: vuokra-asuntoni varustukseen kuuluu jääkaappi, joten kyllä minulla sellainen on. Virtaa siihen ei kuitenkaan mene kuin poikkeustilanteissa ja lähinnä se toimiikin tyhjien pullojen säilytyspaikkana.

Yksin asuvalle kaupunkilaiselle jääkaapittomuus ei edes ole hankalaa, ja tuskin ylitsepääsemätöntä monille muillekaan. Talvella ruokatavarat pysyvät riittävän viileinä oven tai ikkunan välissä. Kesälläkään jääkaappia ei tarvitse, kun ei varastoi huonosti säilyvää ruokaa kotonaan. Kaupoissa on kylmälaitteet ja ruokaa voi ostaa sitä mukaa kuin sitä syö.

Etenkin pienissä talouksissa säästö on merkittävä. Yksin asuvalla jääkaappi on harvoin kovin täynnä ja tyhjä jääkaappi vie enemmän virtaa kuin täysi. Täydessä jääkaapissa ruokatavarat varaavat kylmää (näin Eno kertoi Vihreässä Langassa 15.4.). Jääkaapin vaihtaminen pienempään on tietysti toinen vaihtoehto, jos kokonaan luopuminen tuntuu liian radikaalilta ratkaisulta.

Jatkuva kaupassa käyminen tietysti edellyttää sitä, että kauppa on joko kävelyetäisyydellä tai päivittäisen kulkureitin varrella. Jos kauppaan meneminen edellyttää automatkaa kehämarkettiin, niin silloin lienee parempi pitää se jääkaappi tai sitten muuttaa niin sanotusti ihmisten ilmoille.

Jääkaapin lisäksi on tietysti monia muitakin sähkösyöppöjä kodinkoneita. Minulla eniten virtaa menee varmaankin tietokoneeseen. Mutta tietokoneella voi sentään ajaa ilmastomallia taustalla. Yritäpä samaa jääkaapilla.

Aihepiiri: Yksilön valinnat

Kommentit

Arkistoitujen merkintöjen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Ylös | Oikealla asialla | 2004 | 2005

Arkisto

Aihepiirit

Linkit


Domnik.net