Oikealla asialla

Oikealla asialla -verkkoloki on lakannut ilmestymästä syyskuussa 2005. Lokissa ilmestyneet merkinnät on arkistoitu tänne. Nykyisin lokin kirjoittaja Niko Lipsanen kirjoittaa blogeihin Aiheet ja Lipsanen & Ruso.

« Edellinen | Arkisto | 2005 | Seuraava »

Lapsettomuudesta | 22.7.2005

Birdyn kirjoituksista on noussut pienoinen kohu blogeissa: hän kun uskaltaa sanoa sen, ettei lasten hankkiminen ja kasvattaminen aina ole iloista ja lutuista puuhaa ja etenkin sen, ettei lapsia ole pakko hankkia. Vilkkaimmin keskustelu on käynyt Sediksen blogissa ja sen kommenttipalstalla. Sedis on kirjoittanut "lapsettomuusideologiasta" kokonaisen kirjoitussarjan: I, II, III, IV, V. Selväjärkisimmin aihetta lienee kommentoinut Poliittisesti epäkorrekti.

Ymmärrän hyvin Birdyn ärtymyksen: lasten teko ymmärretään normaaliksi, tekemättömyys epänormaaliksi. Vapaaehtoista lapsettomuutta pitää perustella, mutta lapsen hankkimista suunnittelevat tai sellaisen jo hankkineet yleensä pahastuvat, jos heiltä penää syytä moiseen. Siitä saa kirjoittaa, kuinka lapset ovat lutuisia ja ihania, mutta siitä ei, että ne haisevat pahalta ja metelöivät.

Sedistä on sen sijaan vaikeampi ymmärtää. Hän kirjoittaa: "Lapset ovat mielestäni perusarvo: sen parempaa perustelua millekään asialle kuin, että se varmistaa ihmiskunnan jatkuvuuden, en keksi." Triviaalisella tasolla Sedis on oikeassa: lisääntyminen on välttämättömyys ihmiskunnan jatkuvuuden kannalta. Onko se arvo, on sitten eri asia.

Yritetään vääntää rautalangasta. Myös ruoka ja syöminen on välttämätöntä ihmiskunnan jatkuvuuden kannalta. Kuitenkin jos syö liikaa, lihoo ja sairastuu. Ylensyöntiin voi kuollakin. Jatkuvuuden kannalta ei ole myöskään sama, mitä syö: öljystä, rehukuljetuksista yms. riippuvainen teollinen maatalous huomattavasti kuluttavampaa kuin lähiluomuruoka. Ja sitten vaikuttaa tietysti myös syöjien määrä. Kasvava määrä ihmisiä syömässä ja kuluttamassa on jotain, mitä tämä pallo ei enää kestä. Joka tapauksessa Sedis tekee itsensä naurettavaksi väittäessään Birdyn "propagandan" johtavan "onnistuessaan maapallon ihmisten tuhoon sadassa vuodessa". Lisääntyjistä kun ei valitettavasti ole pulaa. Birdy kirjoittaa, "että lapsia ei tarvitse hankkia ollenkaan", mutta se lienee eri asia kuin se, että niitä ei saisi hankkia.

Sain taannoin kotiin kyselykaavakkeen, jossa muiden asioiden muassa kysyttiin kantaani lesboparien hedelmöityshoitoihin. Totta kai olen niitä vastaan. En tosin halua erotella ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen mukaan: olen yhtälailla myös heteroiden hedelmöityshoitoja vastaan. Tällaista vaihtoehtoa kyselylomakkeessa ei kuitenkaan ollut. Sitä kai pidettiin niin itsestäänselvänä asiana, ettei sitä kukaan vastusta. Niinpä ruksini kai sitten tulkittiin kannanotoksi seksuaalivähemmistöjä vastaan. Mutta kuinka voisin kannattaa sitä, että erityisillä hoidoilla yritetään tehdä maailmaan lisää lapsia, kun niitä valmiiksikin on jo liikaa? Jos haluaa lapsen, niin ei sitä pakko ole itse tehdä.

Aihepiiri: Yksilön valinnat

Kommentit

Arkistoitujen merkintöjen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Veloena 22.7.2005:

Ai, tuo hedelmöityshoitojuttuhan on kiinnostava. Itse en ole uskaltanut ollakaan noin radikaali, eli olen aina ajatellut, että jos joku mielestään niitä tarvitsee, tarvitkoon sitten. Toki mielestäni heille pitäisi järjestää jonkinlainen keskustelutilaisuus koulutetun psykologin kanssa, jossa voisi käydä läpi muitakin vaihtoehtoja.

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Loistavaa.

nlipsane 22.7.2005:

Olet varmaan oikeassa. Yhteiskunnan tuskin tarvitsee puuttua siihen minkälaisia hoitoja ihmiset haluavat itselleen teettää, jos itse ne maksavat. Verorahoja hedelmöityshoitoihin ei sen sijaan pidä käyttää oli lasta haluavien seksuaalinen suuntautuminen mikä tahansa (en tiedä missä määrin tällä hetkellä käytetään enkä ole niin kiinnostunut, että ottaisin selvää).

Ylös | Oikealla asialla | 2004 | 2005

Arkisto

Aihepiirit

Linkit


Domnik.net