Oikealla asialla

Oikealla asialla -verkkoloki on lakannut ilmestymästä syyskuussa 2005. Lokissa ilmestyneet merkinnät on arkistoitu tänne. Nykyisin lokin kirjoittaja Niko Lipsanen kirjoittaa blogeihin Aiheet ja Lipsanen & Ruso.

« Edellinen | Arkisto | 2005 | Seuraava »

Koirista ja ihmisistä | 14.1.2005

Uusimmassa (12.1.) Kirkko ja Kaupunki -lehdessä Toni Brantberg kirjoittaa siitä, kuinka koiran hankittuaan kissaihminen oppi yhtä paljon koirien kuin ihmistenkin elämästä. Kirjoituksen ydin on, että molemmat ovat laumaeläimiä: "Koiralle - ja ihmiselle - kaikki kaikessa on paikka laumassa."

On minullakin ollut koira ja edelleen siskoni kanssa puoliksi toinen (jälkimmäinen tosin asuu Espanjassa, joten emme ole paljon tekemisissä). Ja tottahan se on, että koirat ovat laumaeläimiä. Mutta yhtä paljon jokainen koira, jonka kanssa olen ollut tekemisissä, on myös yksilö. Yksilöllisyys ei ole pelkästään "länsimaista pintasilausta", kuten Brantberg väittää, vaan osa ihmisyyden - ja koiruuden - perusolemusta.

Brantberg sortuu valitettavan yleiseen virheeseen asettamalla yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden vastakkain. Todellisuudessa molemmat edellyttävät toisiaan, mutta yhteisöllisyys yksilöllisyyttä jopa enemmän kuin toisin päin. Erakkoja on, vaikkakaan ei paljon, ihan omasta vapaasta tahdostakin. Mutta yksilöllisyytensä kieltäminen olisi myös ihmisyytensä kieltämistä. Yhteisö, joka ei salli yksilöllisyyttä, on ahdistava ja painostava. Harva voi hyvin, jos ei saa toteuttaa yksilöllisyyttään - ja tämä pätee myös koiriin.

Brantbergin mukaan "[m]ainostajat tietävät, että puheista huolimatta kammoksumme todellista yksilöllisyyttä." Puuttumatta hänen mainosanalyysinsä pitävyyteen jään ihmettelemään, mitä Brantberg tarkoittaa "todellisella yksilöllisyydellä". Kirjoituksessaan hän ei sitä valota, mutta todennäköisesti tarkoittaa sitä, että tekee kaikin yksin, ei ole tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja on mahdollisesti vielä itsekäskin. Voisiko yksilöllisyyttä enää ymmärtää enemmän väärin? Yksilöllisyys on sitä, että jokaisella on mahdollisuus olla oma itsensä, eikä se millään lailla sulje pois yhteisöllisyyttä.

Veloena, koira- (ja kissa-)ihminen hänkin, kävi kommentoimassa edellistä kirjoitustani. Hän kysyy, "[k]uinka saada selville, onko oikeistolainen vai vasemmistolainen?" Nähdäkseni yksi perustavista eroista on nähdäkseni juuri tämä: oikeistolainen tarkastelee yhteiskuntaa (yhteisöä) yksilön näkökulmasta, vasemmistolainen taas yksilöä yhteiskunnan näkökulmasta. Tästä asetelmasta seuraa paljon muita eroja, joihin lupaan paneutua myöhemmin.

Jos haluat tarkastella koirien ja ihmisten eroja ja yhtäläisyyksiä empiirisesti, niin täältä löytyy kotia hakevia koirayksilöitä. Tutustumalla koirien tarinoihin saa monta esimerkkiä siitä, miten koirasta on tullut täysin erilainen, kun se pääsee toteuttamaan yksilöllisyyttään. Monella on takanaan alistavaa ja väkivaltaistakin kohtelua. Koiralle on varmasti näytetty sen paikka laumassa, mitä Brantbergkin sanoo koirien tarvitsevan, mutta se ei riitä takaamaan koiran onnellisuutta, jollei tämä saa olla oma itsensä.

Aihepiiri: Oikeistolaisuus

Kommentit

Arkistoitujen merkintöjen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Veloena 14.1.2005:

Kiitos, Niko, vastauksesta. Tuolla perustelulla taidan olla oikeistolainen hyvinhyvin läpikotaisesti. Mutta onkohan ketään vasemmistolaista, joka tunnustaisi tarkastelevansa yksilöllisyyttä yhteisön näkökulmasta...

Minusta pragmatistit kirjoittavat viisaasti yksilöllisyys/yhteisöllisyys -kompleksista: yksilöllisyys kehittyy yhteisön piirissä. Ts. voi olla yhteisö, joka kieltää yksilöllisyyden ja koettaa murentaa sen (esim. Orwellin 1984:ssä) tai yhteisö, joka kokee yksilölliset näkökulmat arvokkaina ja pyrkii tukemaan niitä, toivon mukaan myös jalostaen niiden sisällöllistä kehitystä (mikä on eri asia kuin samanmielisyyteen painostaminen). Mutta yksilöllisyyttä ei voi olla ilman yhteisöä. Emmehän voi tietää, mitkä piirteet ovat meille juuri "omia" ja erityisiä, jos meillä ei ole vertailukohtia. Hmm, tietysti myös jaetut näkemykset/ominaisuudet/taipumukset ovat omia, mutta ne eivät synnytä sitä "tässä olen erilainen kuin noi" -tunnetta.

nlipsane 18.1.2005:

Yksilöllisyys kehittyy yhteisön piirissä, se on totta. Mutta ei pidä kieltää ääriesimerkkienkään mahdollisuutta: erakko on yksin, eikä välttämättä peilaa itseään yhteisöön (toki useimmat erakotkin ovat eläneet yhteisössä). Toisaalta voi kai olla sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ahdistu äärimmäisen yksilökielteisessäkään yhteisössä. Yksilöllistä siis sekin.

Näkisin asian niin, että pitää erottaa yksilöllisyydessä kaksi eri aspektia. Ensimmäistä voisi kutsua ontologiseksi yksilöllisyydeksi: jokainen meistä on peruuttamattomasti yksilö. Tämän yksilöllisyyden kanssa yhteisöllisyydellä ei ole mitään tekemistä. Yksilöllisyys on erottamaton osa ihmisyyttämme, sen kieltäminen olisi ihmisyyden kieltämistä. Toisaalta on kontingenttia yksilöllisyyttä, joka ilmenee siinä, kuinka toteutamme yksilöllisyyttämme. Tässä yhteisöllä ja yhteisöllisyydellä on vahva rooli - niin sen vahvistajana kuin tukahduttajanakin.

Käsitteet voi varmasti muotoilla paremminkin ja eiköhän joku ole niin jo tehnytkin. Tärkeintä kuitenkin on, että tietää yksilöllisyydestä puhuessaan mitä sillä tarkoittaa.

Ylös | Oikealla asialla | 2004 | 2005

Arkisto

Aihepiirit

Linkit


Domnik.net

Stats