Oikealla asialla

Oikealla asialla -verkkoloki on lakannut ilmestymästä syyskuussa 2005. Lokissa ilmestyneet merkinnät on arkistoitu tänne. Nykyisin lokin kirjoittaja Niko Lipsanen kirjoittaa blogeihin Aiheet ja Lipsanen & Ruso.

« Edellinen | Arkisto | 2004 | Seuraava »

Ympäristöihmisyyden konsepti | 10.11.2004

Aina välillä joku kysyy minulta, voiko hän pitää itseään ympäristöihmisenä, jos kierrättää tai ei omista autoa tai ostaa luomua tms. En tiedä, onko tilanne tuttu muillekin ympäristöjärjestötoimijoille. En osaa pitää itseäni auktoriteettinä tässä asiassa, enkä yleensä osaa tuollaisiin kysymyksiin vastata. Ne ovat kuitenkin saaneet minut pohtimaan, voisiko jollain tavoin määritellä, kuka on ympäristöihminen ja kuka ei (tai keksisikö joku paremman käsitteen?).

Olen päätynyt määrittelemään ympäristöihmisyyden pyrkimykseksi vaikuttaa ympäristön tilan kannalta myönteisesti, kun tarkastelujaksoksi otetaan kunkin elämä. Suunnilleen näin määrittelin oman elämänasenteeni kirjoituksessani merkittävimmästä ympäristöteostani. Toisin sanoen on pyrittävä vaikuttamaan ympäristön kannalta myönteisesti vähintään yhtä paljon kuin toiminnallaan (kulutuksellaan) aiheuttaa ympäristölle vahinkoa. Toimintansa vaikutusten arviointi on tietysti vaikeata tai itse asiassa mahdotonta, kun huomioidaan kerrannaisvaikutukset.

Määritelmä on joustava, sillä se sallii varsin erilaisia ympäristöihmisyyden tapoja. Ei ole yhtä ainoaa muottia olla eko. Periaatteessa on esimerkiksi mahdollista elää hyvinkin kuluttuvaa elämää, jos pystyy riittävästi vaikuttamaan muihin ihmisiin ja heidän käytäntöihinsä tai muulla tavoin toimimaan konkreettisesti ympäristön puolesta. Toisaalta jos elää niukasti, ei vaikutustyötä tarvitse tehdä yhtä paljon. Joka tapauksessa jonkinlaista ympäristötyötä on tehtävä ollakseen ympäristöihminen, sillä pienikin kulutus on kulutusta ja ympäristötaseen kääntäminen positiiviseksi vaatii kulutusta tasapainottavia toimia.

Tärkeätä on huomata myös, että oman kulutuksensa kompensoiminen myönteisillä ympäristövaikutuksilla on vain vähimmäisvaatimus. Mitä enemmän ympäristöihminen haluaa olla, sitä paremmaksi ympäristötasettaan nostaa. Ympäristöihmisyys ei ole on/off-asetelma, vaan laaja skaala.

Laajaksi kansanliikkeeksi tästä ympäristöihmisyydestä ei vielä ole, koska ajatus on liian epämääräinen. Yksimielisyyttä lienee vaikeata saavuttaa edes siitä, mikä on "ympäristön kannalta myönteistä". Periaatteessa kyse on yksinkertaisesta asiasta, mutta yksittäisen ihmisen on lähes mahdotonta tietää, onko hän saavuttanut tavoitteen vai ei, ja kuinka hyvin. Ehkä tästä voisi kuitenkin kehittää konseptin, joilla ihmisten olisi helpompi tajuta, että vaikka ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia ympäristön hyväksi on silti mahdollista pyrkiä tekemään ympäristön kannalta hyviä ratkaisuja. Konseptin kehittäjä ainakin saisi ekotaseensa reilusti plussalle.

Aihepiiri: Yksilön valinnat

Kommentit

Arkistoitujen merkintöjen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Ylös | Oikealla asialla | 2004 | 2005

Arkisto

Aihepiirit

Linkit


Domnik.net

Stats