Oikealla asialla

Oikealla asialla -verkkoloki on lakannut ilmestymästä syyskuussa 2005. Lokissa ilmestyneet merkinnät on arkistoitu tänne. Nykyisin lokin kirjoittaja Niko Lipsanen kirjoittaa blogeihin Aiheet ja Lipsanen & Ruso.

« Edellinen | Arkisto | 2004 | Seuraava »

Epäitsekkäästä yksilollisyydestä | 30.6.2004

Jussi Rytkönen (jussir) kommentoi kirjoitustani Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys:

Mutta kyllähän yksilöllisyys (äärimmillään) väistämättä johtaa itsekkyyteen. Jos päätöksiä ei tee ryhmässä, ei voi varma siitä, miten muut reagoivat päätökseen.

En näe mitään syytä olettaa, että edes äärimmäinen yksilöllisyys olisi itsekästä. Yksilöllisyys on ihmisten (ja miksei jollain tulkinnalla eläintenkin) huomioimista yksilöinä. Itsekkyys on vain itsensä huomioimista. Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys eivät ole vastakohtia: joku voi olla samaan aikaan hyvinkin vahvasti sekä yksilöllinen että tuntea vahvaa kuuluvuutta johonkin yhteisöön. Jos ei näitä käsitteitä selvästi eroteta toisistaan, ei keskustelussa edetä mihinkään.

Myönnän tosin, että olisin voinut argumentoida selkeämmin. Ehkä käsitekin oli huono: "yksilökeskeisyys" (vrt. "itsekeskeisyys") tavoittaisi paremmin sen mitä ajoin takaa. Mutta ei yksilöllisyydestäkään silti itsekkyyttä saa. Yksilö voi tietysti olla itsekäs, mutta ei se kuulu yksilöllisyyden käsitteeseen.

Siinä olin suorastaan väärässä, kun väitin itsekkyyden rapauttavan yhteisöllisyyden. Yksilön itsekkyys voi niin tehdä, mutta mikään ei estä yhteisöä olemasta itsekäs. Kollektiivinen itsekkyys voi olla hyvinkin koossapitävä voima. Käytännön esimerkkejä tästä ovat ainakin työmarkkinajärjestöt niin työnantaja- kuin työntekijäpuolella, vaikka etenkin jälkimmäiset pyrkivät verhoamaan itsekkyytensä solidaarisella retoriikalla.

Rytkönen jatkaa:

Mitä enemmän ihminen toimii jossain ryhmässä, niin sitä enemmän hän sulautuu osaksi tätä ryhmää ja äärimmillään tämä sulautuminen voi johtaa siihen, että hän ei enää tule toimeen ilman tätä ryhmää.

Voimakaskaan ryhmään kuuluminen ei poista ihmisen perustavaa (ontologista) yksilöllisyyttä. Toki monet ääriryhmät pyrkivät kutistamaan jäsentensä yksilöllisyyden niin vähäiseksi kuin mahdollista ja jossain toisaalla se voi tapahtua muunlaisen sosiaalisen paineen kautta. Mutta vaikka kuinka olisimme samaa ryhmää, et sinä ikinä voi tietää kuinka minä tunnen ja mitä minä ajattelen.

Rytkönen:

Länsimaat korostavat hyvin paljon individualismia ja näin ollen me ajattelemme aina kaikkea yksilöiden näkökannalta, mutta mielestäni ihmisten (länsimaistenkin!) toimintaa on paljon helpomi ymmärtää, jos ajattelee yksilöitä ennemminkin jonkin suuremman sosiaalisen kokonaisuuden palasina.

Ihmisten tarkastelu ryhminä voi olla joskus metodisesti hyvä keino saada tietoa ihmisten käyttäytymismalleista. Se voi olla ihan validia tilastotiedettä, mutta ei kerro mitään yksilöistä eikä siten pysty poistamaan ihmisten yksilöllisyyttä.

Rytkönen:

Mielestäni yksilöt pyrkivät osaksi yhteisöjä siksi, että he jollain lailla hyötyvät niistä, eivätkä päästäkseen "toteuttamaan yksilöllisyyttään".

Jos ei ole erakko, niin ainakin jossain määrin harjoittaa yksilöllisyyttään yhteisössä. Hyvä yhteisö sallii sen ja jopa kannustaa siihen. Se myös hyödyttää sekä yksilöä että yhteisöä. En tietystikään väitä, että tämä olisi ainoa tai edes tärkein yhteisöihin tai ryhmiin kuulumisen syy.

Rytkönen kommentoi myös näkemyksiäni oikeistosta ja vasemmistosta ja pääsee itse asiassa käsiksi varsin ydinkysymyksiin. Se on kuitenkin toisen kirjoituksen arvoinen aihe ja palaan siihen uudestaan. Nyt pitää ryhtyä tekemään töitä (yö on parasta työaikaa).

Edit: Tällä kertaa piti korjata yksi sulkematta jäänyt blockquote-tagi. Saattaa siellä niitä kirjoitusvirheitäkin olla...

Kommentit

Arkistoitujen merkintöjen kommentointi ei ole enää mahdollista.

jussir 1.7.2004:

Tämän (kuten niin monen muunkin) keskustelun heikoinpana puolena taitaa olla epämääräiset ja laajat käsitteet. Itse olen tarkastellut yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä lähinnä päätöksenteko prosessin kannalta.

Yksilöllisyydessä korostetaan jokaisen ihmisen tarvetta tehdä omat päätöksensä itse. Tämä opettaa meidät itsenäisksi, mikä on hyvin tärkeää yhteiskunnassa, jossa ympärillä oleva sosiaalinen verkosto (ehkä sukulaisia lukuun ottamatta) muuttuu useita kertoja elämän aikana. Äärimmilleen vietynä tällä on kuitenkin huonot puolensa. Emme uskalla myöntää tietämättömyyttämme ja luottaa muihin (joiden oletamme olevan asian suhteen viisaampia), koska se olisi jonkinlainen heikkoiuden tunnustus. Tämä myös johtaa jonkinlaiseen tabujen kulttuuriin, joissa monista asioista ei keskustella avoimesti, koska niiden ajatellaan olevan "henkilökohtaisia asioita". Ja ennen kaikkea yksilöllisyyden ihannointi sokaisee meidät siltä tosi asialta, että todellisuudessa teemme suurimman osan päätöksistä nimen omaan muiden mielipiteiden peruteella.

Kuten jo toitkin esiin, itsekkyyttä tarkasteltessa on oltava tarkkana siitä kuka tai ketkä ovat itsekkäitä suhteessa kehen. Nyt voisinkin korjata väitettäni näin: yksilöllisyys johtaa helposti itsekkyyteen suhteessa läheisiin ihmisiin, mutta toisaalta esim. poliittisessa päätöksen teossa itsenäisyys voi olla erittäin hyvä asia, koska silloin päätöstä ei tehdä pelkästään läheisten etua ajatellen, vaan päätös pyritään sovittamaan johonkin yleisempään moraalikoodistoon, joka todennäköisesti on kannattavampaa koko yhteiskunnan kannalta.

nlipsane 1.7.2004:

Päätösten tekeminen ryhmässä ei ole millään lailla epäyksilöllistä, jos ihmiset otetaan huomioon yksilöinä. Epäyksilöllistä se on lähinnä silloin, jos yksi päättää ja muut nyökyttelevät päätään. Toisaalta ei ole mitään automaattia, joka johtaisi itsekkyyteen edes siinä tapauksessa, että jokainen tekisi päätökset yksin ja itsenäisesti.

Omat päätöksensä on hyvä tehdä itse. On yksilöstä itsestään ja muiden yksilöiden tuesta ja asenteista kiinni, kuinka paljon hän tukeutuu siinä muiden apuun, asenteisiin tai odotuksiin. Ei se yksilöllisyyttä vähennä, että asiat voi tehdä monella tavalla. Yksilöllisyys ei ole autistisuutta.

Esitämäsi syy-seuraus-ketjut eivät todellakaan aukea. Edes läheisissä suhteissa yksilöllisyys ei johda itsekkyyteen. Jos ei kohtele esimerkiksi puolisoaan tai seurustelukumppania yksilönä, niin tuskin suhde kovin hyvin toimii. Sukulaisensakin on parempi ymmärtää yksilöinä kuin vain joukon "sukulaiset" kasvottomina edustajina.

Ongelma on kai lähinnä siinä, että sinä et näe yksilöllisyyttä perustavanlaisena arvona, jossa huomioidaan ihmisten yksilöllisyys ylipäänsä, vaan ymmärrät sen vain yksilön oman yksilöllisyyden korostamisesta. Tuolla tavoin ymmärrettynä yksilöllisyys on tietysti lähes sama asia kuin itsekkyys, mutta kyse on yksilöllisyyden täydellisestä väärinymmärtämisestä.

Yksilöllisyys tarkoittaa ihmisten yksilöllisyyden tunnustamista - muidenkin kuin itsensä. Se tarkoittaa, että kaikki ihmiset ovat yksilöitä eikä heitä voi kohdella massana. Mitään yhteyttä itsekkyyteen sillä ei ole. Mikään ei edellytä yksilöllisyyden olevan itsekästä tai itsekkyyden yksilöllistä.

Päätöksentekoprosesseissakin yksilöllisyys (tai yksilökeskeisyys) on lopulta enemmän kiinni päätöksien sisällöstä kuin tekijöistä. Oli päättäjiä sitten yksi tai useampi, oleellista on, että ihmiset otetaan huomioon yksilöinä eikä massana. Yksilöllisyyden kieltäminen on ihmisyyden kieltämistä.

jussir 5.7.2004:

Kuten sanottua, kyse on lähinnä siitä miten yksilöllisyys määritellään. Ehkä jos olisin yksilöllisyyden sijaan puhunut individualimista tai itsenäisyydestä, olisi teorisointini voinut olla helpommin sulatettavissa.

"Päätöksentekoprosesseissakin yksilöllisyys (tai yksilökeskeisyys) on lopulta enemmän kiinni päätöksien sisällöstä kuin tekijöistä."

Nyt en millään lailla puhunut päätöksen tuloksesta, vaan nimen omaan siitä prosessista jolla päätökeen oli tultu. Yritän tehdä jonkinlaisen yhteenvedon.

On olemassa individualistisia- ja ryhmähenkisiä ihmisiä. Ääripäissään individualisti tekee kaikki päätöksensä itse kuuntelematta toisten mielipiteitä ja ryhmähenkinen ei kykene tekemään mitään päätöksiä yksin, ilman muiden henkilöiden siunausta päätöksille. Me kaikki olemme jotain näiden ääripäiden väliltä. Joidenkin asioiden suhteen olemme itsenäisempiä kuin toisten, joten kyse ei ole kaiken kattavasta määritelmästä, vaan ennemminkin käyttäytymisemme keskiarvosta (eli olemmeko yleisesti itsenäisä vai emme).

Itsenäinen päätöksen teko ei välttämättä johda itsekkyyteen. Esimerkiksi vanhempi voi tehdä päätöksiä kysymättä lapsen mielipidettä (tai jopa sen vastaisesti), kuitenkin "lapsen parasta ajatellen". Aikuisten välisissä suhteissa tälläisesta itsenäisistä päätöksistä voi joskus olla hyötyä tai haittaa, mutta äärimmilleen vietynä vastaava kommunikaation puute johtaa huonoihin päätöksiin ja henkilösuhteiden kärjistymiseen.

Hieman aiheesta karaten: Vastaavasti kommunikaation puute johtaa haluttomuuteen puuttua toisten asioihin. Voimme esimerkiksi epäillä naapuriamme syvästi masentuneeksi ja ehkä jopa itsemurhahakuiseksi, mutta koska katsomme tämän hänen "henkilökohtaiseksi asiakseen" olemme haluttomia puuttumaan siihen.

Voimakkaasti ryhmähenkisten heikkous taas on (ainakin meidän yhteiskunnassamme) itsestäänselvä. Mikäli kaikki pienemmätkin päätöksenteot vaativat jonkinlaista palautetta muilta ihmisiltä, muuttuu elämä kovin vaikeaksi.

Antamasi esimerkki, jossa yksi puhuu ja muut tottelevat on toki ryhmäpäättämistä, mutta hyvin hierarkista sellaista. Demokraattisimmillaan jokainen halukas saa suunvuoronsa ja lopulta päädytään ratkaisuun joka hyödyttää mahdollisimman paljon koko ryhmää.

Kuten varmaan huomaat kirjoitukseni ei millään lailla ole enää sidottu politiikkaan tai yhteiskunnallaseen päätöksen tekoon, vaan yksilöiden ja heitä ympäröiien sosiaalisten verkostojen toimintaan. Näihin verkostoihin taas toiset meistä ovat enemmän (ryhmäpäätös) ja toiset vähemmän (individualismi) sitoutuneet. Ottaen huomioon, että alunperin puhuttiin politiikasta, olen ehkä vähän eksynyt aiheesta. Ja tästä kommentistakin taisi taas tulla pirun pitkä, sori.

nlipsane 28.7.2004:

Osin erimielisyytemme saattaa tosiaan johtua siitä, että puhumme eri asioista. Siitähän erimielisyydet usein johtuvat.

Väitän kuitenkin, että sotket edelleen yksin tekemisen ja yksilöllisesti tekemisen. Yksilöllisyys ei vaadi sitä, että asiat pitää tehdä tai päättää yksin. Ryhmäkään ei toimi, ellei se koostu yksilöistä, jotka antavat sille oman yksilöllisen panoksensa. Jos joku ei sitä anna, ei hänestä ole mitään hyötyä ryhmälle eikä hän siten millään tavoin edistä ryhmän toimintaa.

Ylös | Oikealla asialla | 2004 | 2005