Kaikki korsikalaiset kylät ovat sisäänpäinsulkeutuneita, omia pikku yhteisöjään, joihin ulkopuolisen ei ole helppo tulla. Mutta kylissä on erojakin. Ehkä osittain avoimemmasta rakentamistavastakin johtuen Moca avautuu helpommin kuin linnoitusmainen Borgo. Mutta silti sekin kätkee enemmän kuin näyttää, säilyttää mysteerinsä. Coti-Chiavarissa ilmapiiri oli erilainen, mikä johtui varmaankin ainakin osittain hotellista ja turisteista. Ulkopuolinen on siellä ensisijaisesti matkailija. Käydessäni Mocassa ihmiset olivat uteliaampia sen suhteen, miksi olen sinne tullut. Borgossa ensi vaikutelma oli pikemminkin epäluuloinen, sillä mitä asiaa turistilla pitäisi sinne olla.

Korsika ylipäänsä ei ole ulkopuolelta tulevalle helppo. Korsikalaiset ovat ylpeitä kotisaarestaan, ja antavat vieraan mielellään ihailla sen upeita maisemia ja kauniita pikku kyliä. Mutta he eivät ota vierasta avosylin vastaan. Kuten Goscinny ja Uderzo (1970/1999: 4) kirjoittavat Astérixin esipuheessa, Korsika on verikoston, siestan, monimutkaisen politiittisen pelin, voimakkaiden juustojen ja iättömien vanhusten maa, jolla on harvinaisen vahva identiteetti. Ja siihen saareen korsikalaiset ovat syvästi kiintyneitä. Kun paikalliset kokevat saarensa niin voimakkaasti, ulkopuolisen on vaikeampi tavoittaa sen henkeä.

Jotta paikkaa voisi ymmärtää, täytyy kääntää itsensä sille. Siksi paikan tutkimus ei koskaan voi olla erityisen kriittistä. Lyhyellä vierailulla paikasta voi saada irti vain raapaisun pinnasta. Kritiikkiä on helpompi esittää, sillä se on ulkokohtaista. Paikassa täytyy joko elää mukana tai ahdistua siitä eksistentiaalisesti. Vieraasta paikasta saa enemmän irti, jos sille on myötämielinen. Paikka, josta ei pidä, sulkee ulkopuolelle.

Kaikki kolme raportin kylää jäivät mieleen myönteisinä. Coti-Chiavarista oli ehkä vaikeinta saada mitään irti, sillä se oli siellä käydessäni niin autio. Borgossa ensivaikutelma oli torjuva, mutta sekin alkoi avautua toisella käyntikerralla. Mocaan olisin mielelläni palannut vielä kolmannenkin kerran. Se otti lämpimimmin vastaan jo ensimmäisellä vierailulla, ja toisella kerralla sinne palatessa ihmiset tervehtivät jo kuin vanhaa tuttua. Siksi varmaankin kuvaus Mocasta lienee raportin onnistunein.

Maantieteilijä tuntee olonsa kotoisaksi melkein missä vain. Mutta eri paikoissa vieraillessa toisiin haluaa palata aina uudestaan, toisista riittää se, että niissä on käynyt. Korsika on, ainakin itselleni, jälkimmäisiä. Matkan antia oli tutustuminen uuteen alueeseen, yhteen Ranskan itsepintaisista reuna-alueista. Samalla matkalla kävin myös Roussillonissa, Ranskan Kataloniassa, joskin se oli alueena minulle jo ennestään tuttu. Ranskan reunoilla matkustaessaan huomaa, ettei monisatavuotinen keskusjohtoisuus ole sittenkään onnistunut tappamaan paikallista erityisyyttä. Se todistaa paikan ja sijainnillisuuden voimasta hallinnon ylitse.

Matkapäiväkirja -->
Ylös