<--
MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
-->
lauantai 19.5.
BASTIA UUDESTAAN
Nukuin aamulla noin yhdeksään, ja lähdin ajamaan kohti Bastiaa.
Tankkasin auton Elfillä (95E 7,72 F/l). Esson hinta olisi ollut pari senttiä
halvempi, mutta päätin olla käyttämättä amerikkalaista yhtiötä. Kävin Bastian
satamassa varmistamassa, että siellä on tavarasäilytys, johon voin jättää rinkkani
siksi aikaa kuin käyn junalla Calvissa. Mutta siellä ei ole, ovat kuulemma lopettaneet
kun oli ollut jotain ongelmia. Rautatieasemankaan säilytys ei ole auki. Tämä aiheuttaa
uusia ongelmia, sillä auto pitää palauttaa ennen lähtöä Bastian lentokentälle, ja en
haluaisi kantaa rinkkaa mukanani Calviinkaan.
Ryhdyn taas katsomaan hotellien hintoja. Otan huoneen hotelli Centralista, 200 F + 4 F
paikallista veroa, suihkulla, vessa käytävällä. Pääseepähän ainakin kunnon suihkuun,
se voi olla ihan hyväkin. Eipähän haise maanantaina niin kauhealle, kun tapaa RPR:läisiä
Avignonissa. Kannan tavarat hotelliin ja menen nettikahvilaan lukemaan postini. Teen
myös joitain ostoksia, ja ostan jotain liköörintapaista, jossa on Napoléonin kuva.
Otan useamman tunnin iltapäiväunet hotellissa, ja lähden illalla kävelemään kaupungille.
Bastian lauantai-ilta ei näytä kauheasti Corten keskiviikkoiltaa riehakkaammalta. Palaan
hotellille, luen Petit Futésta Calvin esittelyn ja käyn nukkumaan.
<--
MA
TI
KE
TO
PE
LA
SU
-->