Korsikan yhteydet Ranskaan juontavat juurensa 1500-luvulle, jolloin korsikalaiset yrittivät itsenäistyä Genovasta Ranskan kuninkaan Kaarle VIII:n avulla. Saari jäi kuitenkin genovalaisille, mutta 1700-luvun alkupuolella korsikalaiset kävivät lähes jatkuvaa taistelua genovalaisia vastaan. Genovalaiset liittoutuvat Ranskan kanssa, ja korsikalaiset Englannin ja Itävallan kanssa. Korsikalaisten johtoon nousi mies nimeltä Pascal Paoli. Itsenäisyys ei kuitenkaan toteutunut, ja 1768 saari jäi ranskalaisille.

Korsikalaisten itsensä mielestä heidän historiansa tärkein henkilö lienee kuitenkin ollut Pascal Paoli. Itsenäisyystaistelijana hänestä on tullut Korsikan kansakunnan symboli. Valistuksen hengessä hän laati Korsikalle jopa tasavaltaisen perustuslain, joka oli ajankohdan huomioiden hyvin edistyksellinen. Siihen sisältyi jopa naisten äänioikeus, ja tämä siis jo ennen Ranskan vallankumousta ja toista sataa vuotta ennen kuin naisten äänioikeus toteutettiin ensimmäisenä maailmassa Uudessa Seelannissa. Korsikan nykyinen demokratia on lähes tämän varhaisen edistyksellisyyden irvikuva. Ihmiset äänestävät klaaneittain samoja ehdokkaita, vaaleihin on liittynyt monia epäselvyyksiä ja vaalivilppiäkin--etenkin viime vuosisadan loppupuoliskolla--ja naisten osuus politiikassa on minimaalista (ks. esim. Tafani 1986).

Korsikalaiset ovat poikkeuksellisen kiinnittyneitä omaan kotisaareensa. Esimerkiksi väestötilastoja sekoittaa se, että monet mantereelle muuttaneet korsikalaiset edelleenkin ilmoittavat kotikunnakseen perheensä kotipaikkakunnan Korsikalla. Monissa sisämaan pikkukunnissa tällaisten mantereella asuvien asukkaiden lukumäärä saattaa jopa ylittää kunnassa vakituisesti asuvien lukumäärän. Ja Korsikalla riittää pieniä kuntia. Niin pientä kylää on vaikea löytää, ettei se olisi oma kuntansa. Pienten kuntien määrä on jopa ranskalaisittain suuri. Korsikalla on 365 kuntaa, ja alle sadan asukkaankin kuntia on kymmeniä. Joissakin kunnissa päästään hädin tuskin kymmeneen vakituisesti kunnassa asuvaan kuntalaiseen (Tafani 1986: 989-992, 1084).

Sisämaan pikkukunnat tyhjenevät. Vielä 1800-luvun lopulla yli puolet korsikalaisista asui yli 400 metrin korkeudessa, kun sata vuotta myöhemmin siellä asui enää reilu viidennes. Vanhimmat merkit asutuksesta Korsikalla ovat rannikolla, mutta roomalaisajan jälkeen asutus vetäytyi sisämaahan helposti puolustettaviin kyliin vuorten päälle. 1800-luvun lopulla kehitys kääntyi päinvastaiseksi (Joanne 1893/1997: 23-25; Tafani 1986: 992).

Keväällä 2001 Korsikan asema on ollut taas esillä Ranskassa, kun uutta Korsika-lakia on käsitelty parlamentissa. Laki lisäisi Korsikan autonomiaa, ja antaisi esimerkiksi Korsikan alueparlamentille oikeuden muuttaa Ranskan parlamentin jo hyväksymiä lakeja, mikä onkin yksi lain kiistellyimmistä kohdista. Joka tapauksessa, laki myöntäisi Korsikalle lähes autonomisen aseman ja asettaisi sen hyvin erilaiseen asemaan verrattuna muihin Ranskan reuna-alueisiin, kuten Bretagneen, Alsaceen tai Languedoc-Roussilloniin (ks. esim. Forcari & Hassoux 2001; Thenard 2001).

Uusi laki parantaisi myös korsikan kielen asemaa. Korsikan kieltä pidetään yleisesti italian murteena, vaikkakin se etenkin kirjoitusasunsa osalta poikkeaa yleisitaliasta suuresti. Toisaalta italian kielessä on suuria eroja Italian sisälläkin. Korsikan kieli muistuttaa lähinnä pohjoisitalialaista puhekieltä. Sen arkaaisinta muotoa puhutaan Ajaccion seudulla. Bonifacion alueella kieli muistuttaa taas Genovan seudun murretta (Joanne 1893/1997: 36; Estienne 1991: 191; Anhava 1998: 71-74).

Maisemassa kansallismielisyys on huomattavasti näkyvämpää Ylä-Korsikalla kuin etelässä. Korsikan kansallisen vapautusrintaman FLNC:n lyhenne on maalattu monien rakennusten seiniin, Korsikan lippuja näkee useammin kuin etelässä, ja paikoin lähes säännönmukaisesti tienviitoista ja paikkakuntien nimikylteistä on sotkettu yli ranskankieliset nimet. Etelä-Korsikalla nationalismi ei näy samalla tavalla maisemassa.

Kolme kylää -->
Ylös