Borgo

Borgo on tarkastelemistani kylistä siinä mielessä perinteisin, että se on tiivis, lähes linnoitusmainen kylä vuoren laella. Kylä sijaitsee Ylä-Korsikalla, 24 kilometriä Bastian kaupungista etelään. Bastian on Korsikan tärkein keskus, vilkkain satama ja ainoa teollisuuskeskittymä. Borgo sijaitsee sen esikaupunkialueen reunalla, minkä vuoksi kylien tyhjentyminen ei ole Borgon ongelma. Borgo on itse asiassa kasvanut kaupungiksi, mutta kasvu on tapahtunut alakaupungissa, tasangolla rautatien ja Bastiaan johtavan päätien varressa.

Alakaupungissa on uusia kerrostaloja, huoltoasemia ja valintamyymälöitä. Kylän itsensä palvelurakenne on muista kylistä tuttu: kunnantalo, kirkko, baari ja kauppa. Kolme viimeistä sijaitsevat kylän keskusaukion reunalla, joka siten on kylän selkeä keskus. Kirkko ei kuitenkaan nouse samalla lailla maamerkiksi kuin Coti-Chiavarissa ja Mocassa, sillä vaikka sen torni kauempaa katsottuna nouseekin kaupungin kattojen ylle, itse kylän kapeilla ja tiiviisti rakennetuilla kaduilla sen näkee vain harvasta paikasta.

Kylän keskusaukio on itse asiassa lähes vaikea löytää, sillä kylään johtava tie ei johda sille, vaan kiertää kylän ympäri reunoja pitkin. Keskusaukiolle kuljetaan kapeita kujanteita pitkin. Borgo muistuttaa vuorella sijaitsevaa linnoitusta, ja puolustussyistä se on korkealle rakennettukin. Ja on Borgossa taisteltukin. Pascal Paolin joukot valtasivat Borgon ranskalaisilta itsenäisyystaistelujen aikana vuonna 1768. Borgon sijainti oli strategisesti merkittävä, sillä se valvoi Bastiasta etelään johtavaa tietä (Joanne 1893/1997: 30-31).

Keskusaukio ei ole Borgon ainoa aukio, vaan pienempiä aukioita on eri puolilla kylää. Aukioita näytetään käytettävän lähinnä pyykin kuivaamiseen ja autojen pysäköintiin. Uusin aukio on uuden kaupungintalon edustalla kylän reunalla, sisääntulotien varressa. Kaupungintalo on näyttävällä paikalla jyrkänteen reunalla, ja kuten Ylä-Korsikalla usein, sen lipputangossa liehuu Ranskan lipun ohella myös Korsikan lippu.


  Borgon kylä.
Lisää kuvia Borgosta | Pysäytä
 
Borgo on Korsikan Borgå. Sekin on vanha idyllinen paikkakunta suuren kaupungin työssäkäyntialueen reunoilla. Mutta toisin kuin Porvoon tapauksessa, Korsikalla idyllisiä pikkukyliä riittää Bastiankin ympäristöön useita. Bastian alueella Borgosta kuitenkin työssä käydään, ja siksi Borgo ei ole menettänyt asukkaitaan. Itse asiassa vielä 1800-luvun lopulla Borgossa oli vain 849 asukasta, siis puolet vähemmän kuin esimerkiksi Coti-Chiavarissa (Joanne 1893/1997: 56). Nyt Borgon kaupungin alue on Bastian ja Ajaccion ohella yksi Korsikan tiheimmin asutuista alueista (ks. esim. Tafani 1986: 1022).

Borgo ei ole Mocan tapaan yhdestä kivestä rakennettu kaupunki. Joitakin graniittisia rakennuksia, jotka muistuttavat eteläkorsikalaisia taloja, on katujen varrella. Borgo on kuitenkin liuskekivialueella, minkä vuoksi graniitti ei ole vallitseva rakennusmateriaali. Useimmat talot ovatkin rapattuja ja sileäseinäisiä.

Lämminhenkisyydessä Borgo ei siten pärjää Mocalle. Etenkin illalla ihmiset vaikuttivat suorastaan epäluuloisilta vierailijaa kohtaan. Johtuuko se Borgon esikaupunkilaistumisesta vai ollaanko Ylä-Korsikalla ylipäänsä varauksellisempia kuin etelässä, sitä en pysty sanomaan. Mutta kyllä Borgossakin on ihmisiä, jotka tulevat kadulla juttelemaan ja kyselemään, mistä vieras on tullut.

Borgostakin, ainakin itse kylästä, puuttuvat turisteille suunnatut palvelut. Mutta Borgoon vierailijoita ei edes odoteta tulevan. Ylhäällä vallitusten suojassa kylä käpristyy ennemminkin sisäänpäin kuin avautuu ulkopuolisille.

Yhteenveto -->
Ylös


  Öinen näkymä Borgosta Bastiaan päin.