Oikealla asialla

Oikealla asialla -verkkoloki on lakannut ilmestymästä syyskuussa 2005. Lokissa ilmestyneet merkinnät on arkistoitu tänne. Nykyisin lokin kirjoittaja Niko Lipsanen kirjoittaa blogeihin Aiheet ja Lipsanen & Ruso.

« Edellinen | Arkisto | 2005 | Seuraava »

Ympäristötieto ja hallintouskovaisuus | 20.4.2005

Viime sunnuntaina oli Dodon vuosikokous, jonka yhteydessä Eva Heiskanen alusti ympäristötiedon ja arkiajattelun kohtaamisesta.

Heiskanen kertoi muun muassa, ettei tietämättömyys ole yhdysvaltalaisten yksinoikeus: myös Suomessa valtaosa ihmisistä näyttäisi sekoittavan pahemmanlaatuisesti esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja otsonikadon. Ilmasto-ongelmia ihmiset pyrkivät ratkaisemaan saasteongelmien tapaan: laitetaan savupiipun päähän suodatin, joka poistaa pahat kasvihuonekaasut. Monet eivät uskoneet katalysaattoriautojen vaikuttavan kasvihuoneilmiöön. Yhteyttä energian käytön ja ilmastonmuutoksen välillä ei tunneta ja siksi ei nähdä yhteyttä myöskään omien kulutusvalintojen kohdalla.

Poliittisten ratkaisujen suhteen ihmiset vaikuttavat olevan aivan yhtä hukassa (tulkinta omani, ei Heiskasen). Ihmiset eivät itse halua tai kykene kantamaan vastuuta valinnoistaan ja haluaisivat siksi suurempaa ohjausta julkiselta taholta. Ympäristölle haitalliset tuotteet pitäisi kieltää tai ainakin merkitä varoituksin, jotta kuluttajat osaisivat välttää niitä. Odotellessamme sitä, että eduskunta tästä rohkaistuneena kieltää vaikkapa yksityisautoilun voimme tarkastella, miksi kuluttajien odottama lähestymistapa ei toimi.

Siinä mielessä ihmiset (kuluttajat) ovat oikeassa, että yksittäisten tuotteiden ympäristövaikutukset ovat monimutkainen kuvio, ja kaupan hyllyn vieressä niistä on mahdotonta ottaa selvää. Erilaiset ympäristömerkitkin keskittyvät yleensä vain muutamaan tekijään, joita valitun tuoteryhmän yhteydessä pidetään merkittävinä. Mutta ei se helppoa ole julkisellekaan valvontataholle. Tuotteen elinkaareen mahtuu myriadi erilaisia ympäristötekijöitä ja lisäksi olisi huomioitava seurausvaikutukset: joskushan poistamalla ympäristölle haitallinen tuote markkinoilta saattaisi käydä niin, että kuluttajat korvaisivat jollain toisella, vieläkin haitallisemmmalla tuotteella tai palvelulla. Julkisella sektorilla ei yksinkertaisesti ole resursseja kuluttajien yksityiskohtaiseen paapomiseen, ja niin suuriin veronkorotuksiin, että tällaiset resurssit syntyisivät tuskin edes kiiluvasilmäisimmät sosialidemokraatit olisivat valmiita.

Toiseksi on syytä epäillä, riittäisikö julkisella sektorilla hyvää tahtoa tuollaiseen valvontaan. Jostain kummallisesta syystä suomalaiset tuntuvat luottavan hallinnon hyvyyteen lähes sokeasti. Julkinen valta on kuitenkin altista lobbaamiselle, kuten esimerkiksi ohjelmistopatenteista käyty keskustelu selvästi osoittaa. Jos jonkin suuren yrityksen tute uhkaisi joutua kuluttajien toivoman ympäristövalvontaviraston punaiselle listalle, niin lobbauskoneisto pitäisi kyllä huolen siitä, että se tuskin sille päätyisi.

Ihmisten huoli on kuitenkin aiheellinen. Kuinka voi tietää, mikä tuote tai palvelu on ympäristön kannalta paras? Ja jos minä teen ympäristön kannalta hyviä valintoja, niin mitä se auttaa jos muut jatkavat entiseen tapaan? Julkisen vallan halu, kyky ja taito puuttua asiaan on kuitenkin kyseenalaista.

Ratkaisu on sama, jonka olen aiemminkin esittänyt: ympäristölle on oltava hinta. Markkinoiden hintamekanismit pystyvät kuljettamaan mukanaan valtavan määrän informaatiota. Tässäkin tosin tarvitaan julkisen vallan väliintuloa, sillä nykyisellään ympäristöllä ei ole hintaa. Kyse on kuitenkin huomattavasti yksinkertaisemmasta väliintulosta: hinnan määrittelemisestä hiilidioksidille ja muille kasvihuonepäästöille esimerkiksi ympäristöverotuksen kautta. Jos kasvihuonepäästöistä joutuu maksamaan tuotteen elinkaaren jokaisessa vaiheessa, siirtyy se hintamekanismien kautta tuotteen hintaan.

Helppo ratkaisu tämäkään ei ole, sillä käytännössä se edellyttää kansainvälistä sopimista. Ympäristökysymykset onkin saatava osaksi WTO-mekanismeja ja niistä tinkiviin maihin on voitava soveltaa polkukauppasäädöksiä.

Aihepiirit: Yksilön valinnat, Talous ja globalisaatio

Kommentit

Arkistoitujen merkintöjen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Ylös | Oikealla asialla | 2004 | 2005

Arkisto

Aihepiirit

Linkit


Domnik.net

Stats