Oikealla asialla

Oikealla asialla -verkkoloki on lakannut ilmestymästä syyskuussa 2005. Lokissa ilmestyneet merkinnät on arkistoitu tänne. Nykyisin lokin kirjoittaja Niko Lipsanen kirjoittaa blogeihin Aiheet ja Lipsanen & Ruso.

« Edellinen | Arkisto | 2004 | Seuraava »

Helsinki on hyvä kaupunki | 23.9.2004

On monta syytä pitää Helsingistä. Ensinnäkin, tämä on melko sopivan kokoinen kaupunki. Lähikuntineen täällä on noin miljoona asukasta ja pääkaupunkiasema tekee tästä kokoistaan suuremman. Pääkaupunkeihin keskittyy koko valtakuntaa palvelevia toimintoja ja siksi ne ovat yleensä virkeämpiä kuin samankokoiset ei-pääkaupungit.

Helsinki on meren rannalla. Meri on Helsingissä läsnä toisella tavalla kuin merenlahtien pohjukoihin tai jokisuistoihin rakennetuissa kaupungissa. Helsingin kantakaupunki on niemellä, joka työntyy kohti merta, lähes ulkomerelle asti. Omastakin ikkunastani näkyy merta horisonttiin asti silloin kun kukaan ei ole pysäköinyt pakettiautoa sen eteen. Meri tuo kaupunkiin avaruutta ja tuulet puhaltavat pahimmat epäpuhtaudet pois keskustan kaduilta.

Avaran meren vastakohtana kaupunki itse on melko tiivis. Tämä tosin koskee valitettavasti vain kantakaupunkia. Kaupungin pitää tuntua kaupungilta. Esimerkiksi Koffin korttelin tapaista urbaania tiiviyttä toivoisi lisääkin [kuva]. Sen sijaan esimerkiksi Ruoholahden olisi voinut rakentaa tiiviimminkin, nyt se on turhan lähiömäinen. Ja Vuosaaressa ajatus tytärkaupungista hukkui täysin lähiömaiseen toteutukseen.

Lähiöiden hajanaisuuden takia Helsingissä on liikaa autoja. Kaikista ei voi syyttää Espoota, niitä on riittävästi omastakin takaa. Mutta joukkoliikenne on toimiva ja sen viimeaikaiset uudelleenjärjestelyt lupaavat myös tulevaisuuden olevan valoisa. Poikittaisliikenteessä olisi enemmän parantamisen varaa, Jokeri ei ole riittävä.

Helsingissä asuu mukavia ihmisiä. Väitän sen johtuvat pitkälti siitä, että täällä asuu ihmisiä eri puolilta Suomea, mutta erityisesti idästä. Viime sotien jälkeen Itä-Suomi menetti keskuksensa Viipurin, eikä mikään muu kaupunki kuin Helsinki pystynyt ottamaan sen paikkaa. Siinä missä Länsi-Suomesta on Helsingin ohella muutettu Turkuun, Tampereelle ja Ruotsiin, on Itä-Suomesta muutettu lähinnä Helsingin seudulle. Siksi Helsinki on varsin itäinen kaupunki: lupsakka savolaispaikkakunta täällä etelärannikolla.

Helsingissä asuu fiksuja ihmisiä. Muuttajat ovat niitä, jotka pyrkivät eteenpäin, ja muuttajien myötä Helsinkiin on keskittynyt koulutettua ja sivistynyttä väestöä. Sen näkee vaaleistakin: paikkakunta, jossa kokoomus on suurin ja vihreät toiseksi suurin, ei voi olla kovin huono. Demarit tosin uhkaavat vihreiden kakkosasemaa, mutta lopputulos nähdään vasta vaaleissa. Pitää toivoa, että vihreät jaksavat pinnistää. Kokoomusta ei onneksi näyttäisi uhkaavan mikään.

Aihepiiri: Yhteiskunta ja talous

Kommentit

Arkistoitujen merkintöjen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Ylös | Oikealla asialla | 2004 | 2005

Arkisto

Aihepiirit

Linkit


Domnik.net

Stats