Lipsanen & Ruso

Suomi-kuva

Suomi voitti euroviisut. Suomen EU-puheenjohtajuus on ovella. Samalla Petteri Tuohisen mukaan kansainvälinen lehdistö on jo pitkään ollut kiinnostunut Suomesta.

Asiaan tietenkin kuuluu, että Suomi-kuvan vaalijatkin nostavat päätään. Pohditaan ulkomailla juopottelevien suomalaisturistien vaikutusta maineeseemme. Ollaan huolissaan, muistetaanko Nokian alkuperämaa. Kehotetaan vaihtamaan tennissukat mustiin. Helsingin – kieltämättä harmilliset – revityt kadut puhuttavat.

Huoli kuvan tahriintumisesta milloin mistäkin on täysin turha. Yleensä mitään kuvaa ei ole (Mikä ihmeen Suomi?). Muun kuvittelu on lähinnä suomalaista narsismia. Jotkut kutsuvat sitä myös heikoksi itsetunnoksi.

Jos kadunmiehellä rajojemme ulkopuolella jokin kuva peräpohjolasta maailman äärillä on, se osoittaa lähinnä vilpitöntä ja hyväntahtoista uteliaisuutta – myös koskien niitä juomatapojamme.

Näin ollen ei tässä mitään sirkustemppuja Suomi-kuvan eteen tarvitakaan.

Keskustelu

Yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Suomi-kuva”

  1. Rauli 5.7.2006 klo 7:48:

    Olen samoilla linjoilla kirjottajan kanssa. Suomi kuva täällä Aasiassa esimerkiksi, missä se on totuttu olemaan positiivinen, on lähestulkoon olematon. Ihmiset kysyvät, että mistä olet kotoisin, kun vastaan, että Suomesta, on kysyjän pään yläpuolella havaittavissa kysymysmerkki. Jatko kysymyksiä/toteamuksia on tasan yksi; onko siellä aina kylmä(?).

    Joten ei meitillä ole mitään hätää, kuva jos semmoinen on se todellakin lähinnä herättää uteliaisuutta positiivisessa mielessä. Emme ainakaan vielä ole menettäneet kasvojamme…

  2. silla 25.7.2006 klo 20:09:

    Itse koen masentavaksi yleisen lähestymistavan Suomi-kuvakeskusteluun. Oletetaan, että turisti tai kokousvierailija saa Suomesta negatiivisen kuvan, harmittelee suomalaisten sukkien väriä ja ihmettelee tietöiden tarvetta, sen sijaan, että ihastuisi esimerkiksi Kauppatorilla kohtaamaansa tunnelmaan ja näkymään tai nauttisi puhtaasta ilmasta.
    Harmittavan usein tunnumme Suomessa sortuvan liiallisen itsekriittisyyteen ja vaatimattomuuteen.
    Toista on esim Nepalissa. Kun paikallinen isäntä kysyy, mitä mieltä vierailija on Nepalista, ja vierailija vastaa ihailevalla äänellä (vaikka ‘Upea maa, olen viihtynyt!’), vastaa isäntä jatkamalla maansa kehumista, tyyliin ‘Senhän arvasi, Nepal on kaunis maa ja ihmiset ovat todella ystävällisiä’. Hän ei valittele kerjäläisiä tai kysy ovatko kulkukoirat ahdistelleet.
    Suomestakin löytynee paljon kehuttavaa, ja myös huolen aiheita voisi lähestyä vähemmän negatiivisella tavalla. Kiinnittääkö huomion vain tietöihin, vai myös varoihin, joilla niitä korjataan. Suomalainen juoppo voikin olla mies tai nainen, jolla on hyvä viinapää. Tai mikä parempaa, ehkä kaikkea ei edes tarvitse kaunistella; on olemassa riittävästi aidosti upeita ja jopa kehuskelun arvoisia suomalaisia asioita. Viimeistään välimatkan päässä niiden ymmärtäminen helpottuu.