Poliittisissa analyyseissä vedetään usein jakolinja realistien ja idealistien välille. Kannattajat sitten ylistävät ja vastustajat haukkuvat ‘realisteja’ kylmän koviksi talous- ja valtapoliitikoiksi tai ‘idealisteja’ maailmojen syleilijöiksi.
Ulkopolitiikan realisteiksi arvioidaan ne, jotka painottavat aktiivisuuden merkitystä suhteessa EU:iin, USA:han ja muihin avainpelureihin. Idealistien mielenkiinnon katsotaan olevan kehitysyhteistyöpolitiikassa, ihmisoikeuskysymyksissä jne.
Vastakkainasettelu on tietenkin mieletön. Se, että painottaa ulkopolitiikan realiteetteja ei välttämättä ole pelkästään kylmää valtapolitiikkaa ja pois inhimillisesti tärkeistä tavoitteista. Suhteiden ylläpito on ulkopolitiikan resurssi.
Vastaava jakolinja näyttää vallitsevan sisäpolitiikassa, kun kilpailukyky ja tehokkuus asetetaan vastakkain hyvinvointiyhteiskunta-ideaalin kanssa (esim. yksityistäminen tai veropolitiikka). Vastakkainasettelu on jälleen kyseenalainen: edellinen on realistisen pohjan luomista jälkimmäisen idealistisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Lienee selvää, että sekä ulko- että sisäpolitiikassa realistiselta pohjalta on parempi ponnistaa kohti idealistisia päämääriä. Sama pätee toisinpäin. Idealististen tavoitteiden painottaminen ei merkitse realiteettien unohtamista.
Yleisesti ottaen: välineet ja resurssit ilman tavoitteita ja päämääriä ovat sokeita ja tyhjiä, kuten päämäärät ja tavoitteet ilman resursseja ja välineitä ovat taivaanrannanmaalailua ja tuulenpesien rakentamista.
Molemmat ilman toista ovat järjettömyyttä.
Lassi 10.4.2006 klo 12:42:
Minun juttuni taitavat mennä jälleen vähän eksoottisiksi, mutta olkoon. Eikö tällaisten sivujen yksi tavoite ole juuri laajentaa ajatusta?
Idealisti ja realista? Minä mietin, voisiko näiden lisäksi olla vielä kolmas vaihtoehto? Muistelen sellaisia jo iäkkäämpiä ihmisiä, jotka usein istuskelevat takarivissä ja hiljakseen hymähtelevät meidän nuorempien touhuille. He eivät jaksa enää kiinnostua kummastakaan, eivät realismista eivätkä idealismista. He ovat etsineet sekä idealistisen puolen, että realistisen puolen positiiviset ja negatiiviset puolet. He tietävät kolikolla olevan aina kaksi puolta. Kuullessaan jonkin uuden ajatuksen, he alkavat välittömästi etsimään sitä kolikon vielä pimennossa olevaa puolta. Sen löydettyään he hymähtävät ja tuumaavat itsekseen: “Ei mitään uutta auringon alla”.
Tämä kirjoitus ei siis ole kannanotto idealismia tai realismia vastaan. Eikä tämä ole kannanotto mitään poliittista aktiivisuutta vastaan. Tämä kirjoitus on vain pohdinta liittyen mahdolliseen kolmanteen vaihtoehtoon, joka usein jää huomaamatta.