1. ”jäätynyt” kriisi on ratkaisematon kriisi ja siis käynnissä oleva kriisi;
2. ratkaisematon kriisi on oiva valtapelinappula;
3. sotasyyllisyys on pääsääntöisesti sumea käsite ja liekkien ensikipinää on vaikea määrittää;
4. propagandan tehtävä ei ole seurata faktoja ja silloinkin kun tapahtumista ollaan selvillä, sodan osapuolet värittävät ne omilla väreillään;
5. oman liipasimen veto on aina ”provosoitu”;
6. sota loppuu joko voittajan ylivoimaan tai kaikkien voittoon/tappioon;
7. vuosikymmenten vihanpitoon ei löydy pikaratkaisua;
8. ”kriisinhallinnan” ja ”sodan” ero on häilyvä;
9. sodassa yksilön arvo ei paljoakaan paina;
10. sota ei pysy kenenkään näpeissä eli historia on tragikomiikkaa.

Pääkaupunkiseudulla on kohtuullisen toimiva joukkoliikenne, joka bussiliikenteen osalta perustuu siihen, että kunnalliset tahot (HKL ja YTV) suunnittelevat liikenteen ja asettavat hinnat, mutta ostavat liikennöinnin ulkopuolisilta yrityksiltä. Myös paikallisjunaliikenne ostetaan ulkoa, mutta sen kilpailuttaminen on mahdotonta, koska laillisia palveluntarjoajia on vain yksi. Metrojen ja raitiovaunujen liikennöinti taas on HKL:n oma monopoli.

Lienee selvää, että raideliikenteen monopolit on purettava, ja VR:n osalta näin lienee aikanaan tapahtumassakin. Mutta entä bussiliikenne? Toimiiko nykyinen malli riittävän hyvin, vai olisiko liikennettä harjoittaville yrityksille annettava enemmän valtaa myös liikenteen suunnittelussa?

Voi olla, että vähemmän säännelty joukkoliikenne tarjoaisi paremman palvelutason ja/tai edullisemman hintatason, mutta mikään itsestäänselvyys kumpikaan niistä ei ole. Tuskin siis kannattaa ryhtyä tekemään radikaaleja kokeiluja toimivan järjestelmän kanssa. Sääntelyn purkamiseen löytyy antoisempiakin kohteita kuin pääkaupunkiseudun bussiliikenne.

On kuitenkin osa-alueita, joilla nykyinen joukkoliikennejärjestelmä epäonnistuu surkeasti. Yksi niistä on yöliikenne. Vuoroja kulkee harvoin, niiden reitit ovat hankalia, ja kaupunkilaiset päätyvät jonottamaan takseja, joita niitäkään ei siihen aikaan ole tarpeeksi. Lienee täysin selvää, että asialle olisi tehtävä jotain, mutta kaupungit vaikuttavat olevan täysin kykenemättömiä toimintaan.

Ehdotankin, että vapautetaan pääkaupunkiseudun yöaikainen bussiliikenne. Mikä tahansa asianmukaiset liikennöintiluvat omaava bussiyritys voisi harjoittaa liikennettä valitsemallaan kalustolla, reiteillä, hinnoilla ja aikatauluilla. Tämä voisi koskea vaikkapa vuoroja, joiden lähtöaika on kello 23:n ja aamuviiden välillä.

On vaikea uskoa, että yöliikenteen taso voisi mennä nykyisestä tilanteesta ainakaan alaspäin, joten kokeilu lienee varsin vaaraton. Yksityinen liikenne ei edes merkittävästi kilpailisi julkisesti ohjaillun kanssa, koska yöaikaan nykyinen tarjonta on lähes olematonta.

Valtiovarainministeriön budjettiesityksen yhteydessä on väläytelty kauppojen aukiolon vapauttamista. Perusteina on esitetty nykykäytännön sekavuutta ja porsaanreikiä sekä kilpailun tiukentumista kuluttajan etuna. Myös vaikutuksista yhdyskuntarakenteeseen on keskusteltu.

Kauppojen aukioloa koskevassa keskustelussa kinastellaan aina myös kuluttajien tarpeista ja ostoskäyttäytymisestä. Lepopäivän pyhittämisestä jaksetaan lisäksi muistuttaa. Mutta mikä on kenellekin eduksi tai mikä on kenenkin vakaumus ei ole poliitikon tai byrokraatin tehtävä.

Kaiken jänkäämisen keskellä ainoa olennainen kysymys tuppaa unohtumaan. Se kuuluu: onko mitään perusteita kieltää kauppiasta pitämästä putiikkiaan auki niin kuin itse parhaaksi katsoo? Mielestäni ei.

Porukka on palannut lomilta. Lehdistökin pääsee uutistyhjiöstään jutun makuun. Politiikassa alkaa tapahtua. Poliitikkojen seurusteluelämässä lienee tapahtunut koko ajan. Yhteiskunnallisesta merkittävyydestä aletaan jälleen kiistellä.

Helpoimman määritelmän mukaan yhteiskunnallisesti merkittävää on se, minkä yleinen keskustelu, mukaan lukien media, sellaiseksi katsoo. Määritelmästä kuitenkin seuraa, että kaikki kirjoitettu on yhteiskunnallisesti merkittävää.

Tällöin kriteeri journalistisen arvion epäonnistumiselle puuttuu ja toimittajasta tulee virheetön. Niinpä lehdissä vatvotut kohut ovatkin usein kohuja vain lehtien omilla palstoilla ja niiden omasta aloitteesta, eivätkä niinkään itsenäisesti olemassaolevia, josta lehdet objektiivisesti kohusta irrallisina kertovat.

Yhteiskunnallisesti merkittävän tulisikin olla merkittävää myös itsessään, vaikka siitä ei kukaan koskaan mitään kertoisikaan. Esimerkiksi Jokelan koulusurma täytti kriteerin, juorujournalismi ei.

Millainen tapahtuma sitten on merkittävä itsessään? Sellaisia ovat tapahtumat, jotka rakentavat olennaisesti, jopa muuttavat tai romuttavat, käsityksiämme ympäröivästä yhteiskunnasta. Tämä yhteiskunnallinen ymmärrys toimii sitten osaltaan demokraattisen päätöksenteon pohjana. Näin niistä kertominen on suorastaan moraalinen velvollisuus.

Poliitikon seurusteluasiat saattavat joskus kertoa tarinaa tämän arviointikyvystä tai riisua tämän valheellisesta imagosta ja olla näin yhteiskunnallisesti merkittävää. Toisaalta jos seurusteluasiat todella tätä ovat, niin ollaan vaarassa luisua ahdasmielisyyteen.

Kannattamassani vapaamielisessä yhteiskunnassa juorujournalismi on suurelta osin yhteiskunnallisesti merkityksetöntä. Yhteiskunnallisesti merkityksetöntä ei kuitenkaan ole, kuinka palstatilansa käyttää.

Helsingin Sanomien verkkoversiossa on uutinen, jossa kerrotaan eri puolueiden ehdokasasettelusta liittyen tuleviin eurovaaleihin. Yksi kohta jutusta pistää erityisesti silmään:

Lisäksi kokoomus haluaa listalleen europarlamentaarikko Ari Vatasen, jonka ehdokkuus Ranskassa näyttää olevan ohdakkeinen. Entisen presidentin Jacques Chiracin suosikki ei ole nykyisen presidentin Nicolas Sarkozyn lempipoliitikkoja, joten häntä uhkaa juuttuminen listavaalien huonoille paikoille.

Vatanen siis pääsi edellisissä vaaleissa europarlamenttiin, koska oli silloisen presidentin suosiossa. Koska hän ei ole nykyisen presidentin suosiossa, häntä uhkaa putoaminen.

Mutta eikö demokratiassa pitäisi olla kyse siitä, onko ehdokas äänestäjien suosiossa? Missään vaiheessa kukaan ei ilmeisestikään ole tullut kysyneeksi ranskalaisilta äänestäjiltä, haluavatko he Vatasen edustajakseen vai eivätkö.

Tuo on kuitenkin listavaalien todellisuutta. Ei siis oikeastaan ihme, että nimenomaan poliittisen kentän vasemmalta laidalta aina silloin tällöin ehdotetaan listavaaleja otettavaksi käyttöön myös Suomessa. Vasemmistohan ylipäänsä on sitä mieltä, että ihmiset ovat varsin huonoja päättämään erilaisista asioista itse, ja siksi poliitikkojen ja virkamiesten pitää heitä holhota. On tietysti vain luonnollista, että tuota ajattelua laajennetaan koskemaan myös vaaleja.

Onhan se kieltämättä kovin vaarallista, että kansa pääsee itse valitsemaan keitä ehdokkaita äänestää. Siinähän on aina se vaara, etteivät ne puoluetoimiston suosikit pääsekään läpi.